Iloa ja energiaa arkeen voimauttavalla kirjoittamisella

Omaishoitajille tarjolla voimauttavaa kirjoittamista huhtikuussa

Sarjassamme yllättäviä, ihania työtarjouksia! Juuri tällaisia työkeikkoja haluan lisääkin.

Oletko omaishoitaja tai tunnetko jonkun, joka on? Kaipaako hän tai kaipaatko sinä pientä virkistystä arkeen? Omaishoitajaliitto järjestää Voimauttavan kirjoittamisen webinaarin tiistaina 18.4. klo 14, ja olet lämpimästi tervetullut mukaan.

Webinaari on napakan tunnin pituinen ja sieltä saat eväitä omiin ihaniin kirjoitushetkiin ja voimaantumiseen arjen keskellä.

Mitä on voimauttava kirjoittaminen?

Voimauttava kirjoittaminen on siitä ihana harrastus, että välineitä ei tarvita kuin paperi ja kynä, ja jos on kiire, varttikin riittää. Voimauttava kirjoittaminen on myös innostavaa ja koukuttavaa, eli siitä saattaa tulla jokapäiväinen ihana oma hetki. Kirjoittaminen ja muu taiteen ja kulttuurin harrastaminen kuormittavassa elämäntilanteessa voi tuoda paljon iloa, voimaa ja vireyttä.

Omaishoitajaliiton Voimauttavan kirjoittamisen webinaarissa pääset tutustumaan siihen, millaista voimauttava kirjoittaminen on, miksi sitä kannattaa harrastaa ja miten jokainen voi jatkaa sitä oman arkensa ja aikataulunsa puitteissa.

Webinaari on suunniteltu nimenomaan omaishoitajille. Ilmoittautujille jää joksikin aikaa tallenne, jos ei olekaan päässyt samaan aikaan paikalle – eli kannattaa ilmoittautua, vaikkei olisikaan ihan varma pääsystä.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset Omaishoitajaliiton kautta sivulla www.omaishoitajat.fi.

Advertisement
Kategoria(t): Esiintymiset ja julkaisut, Kirjoittaminen | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Tule sinäkin Taidekaravaanin matkaan!

Aina välillä käy niin ihanasti, että joku suorastaan tarjoaa työprojektia, ja nyt sattui taas kaikki planeetat kohdalleen. Viime aikoina on tullut ihania yllätystyötarjouksia suunnalta jos toiseltakin.

Valkeakoski-opistolla on mahtava Taidekaravaani-hanke, joka tuo monenlaisia taideprojekteja nuorille ja nuorille aikuisille opiston toiminta-alueella 2022–2023. Hankkeeseen haluttiin taideprojektitoimintaa, joka yhdistelee sanataidetta ja valokuvausta, ja tämähän on juuri minun aluettani.

Sana- ja valokuvataideprojektia tarjolla Valkeakoskella

Ensi maanantaina 23.1. klo 16 alkaa Valkeakoski-opiston Taidekaravaani-hankkeen taideprojekti 17–28-vuotiaille nuorille nuorisotila Pultissa Valkeakoskella. Taideprojektissa yhdistellään valokuva-ja sanataidetta ja tehdään yhdessä hienoja teoksia. Vinkkaapa tästä kaikille lähipiirisi sopivan ikäisille, sillä tämä kaikki on aivan maksutonta ja ryhmä kokoontuu neljän viikon välein. Ohjaajina toimin minä ja tietenkin valokuvaaja-ammattilainen, joten samalla kertaa saa opastusta molempiin.

Toinenkin uusi projekti on Taidekaravaanin ryhmä, mutta siitä yksityiskohtien viilaus on vielä kesken. Toistaiseksi tiedossa on, että suunnitelmissa on joka torstain kokoontuminen ja aiheena jälleen sana- ja valokuvataide.

Lisätietoja tästä saat myöhemmin Taidekaravaanin Facebook-sivuilta. Koitan itsekin päivitellä lisätietoja kanaviini vielä.

PS: Päivittelen hiukan nettisivuja ja lisään tietoja erilaisista ryhmistä, joita ohjaan ja joita minulta voi tilata. Kannattaa siis tsekkailla ja jos kaipaat lisätietoa jostakin, laitahan viestiä.

Kategoria(t): Kirjoitusryhmät | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Runoja kuultavissa

Kuulun Pirkkalaiskirjailijat-kirjailijayhdistykseen, ja meillä on Youtubessa aivan ihana Kirjailija kotiin -kanava. Kanava perustettiin viime vuonna, kun korona sulki kaikki muut esiintymispaikat, ja projekti jatkuu nyt tänä keväänä. Kanavalla nimekkäät pirkkalaiskirjailijat lukevat otteita omista teoksistaan, ja siellä onkin jo pitkä lista äänimaisemia eri kirjailijoiden teoksista. Teoksiaan lukevat siellä mm. Artemis Kelosaari, Siiri Enoranta, J. S. Meresmaa ja dekkaristi Ata Hautamäki, vain muutamia mainitakseni.

Nyt olen päässyt tähän upeaan joukkoon mukaan, ja kanavalla voi käydä kuuntelemassa myös minun runojani. Luen siellä jonkin verran runoja esikoisteoksestani Spiraalista ja sen jälkeen uusia runoja, jotka ikään kuin jatkavat teemaa. Näillä näkymin runot ovat tulossa seuraavaan teokseeni.

Videon taustalla on kuultavissa myös koirani Mandan jaloittelurapina, joka vei hetkeksi keskittymiseni. Aioin ensin tallentaa esityksen uudestaan, mutta kesken uuden tallennuksen kissa tuli teroittamaan kynsiään nojatuoliin, jossa istun. Turha siis kuvitella olevansa mikään vakavasti otettava kirjailija niin kauan kun kotona on lauma nelijalkaisia. Tähän on tyytyminen. 😀

Tässä siis pieni runohetki, rapinoineen kaikkineen. Samalla voitte tiirailla mitä kirjahyllyistäni löytyy. 😉

Suosittelen lämpimästi tutustumaan myös (tai varsinkin) muihin esityksiin kanavalla – vaikka lukuhaavelista jo pursuilisikin teoksia. Aina kannattaa innostua uusista kirjoista!

Lukemisiin!

Kategoria(t): Esiintymiset ja julkaisut, Runous, Yleinen | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Kirjallista Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää!

Huomaan, että minullahan onkin näemmä tällainen hektinen kerran vuodessa -kirjoitustahti tässä blogissani. Jospa yrittäisin jatkossa laitella tekstiä tänne vähän useamminkin.

Tänään on siis tosiaan Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä. Mitä sinun kulttuuriisi kuuluu tänä ihastuttavana sunnuntaina? Itse ajattelin lukea hiukan Louise Pennyn Kylmän kosketus -dekkaria (olen tykästynyt rikoskomisario Armand Gamacheen ja ihastuttavaan Three Pinesin pikkukylään) ja työskennellä runokokoelmani parissa. Aion lähettää apurahahakemuksen pariin kirjallisuussäätiöön (tsemppiä kollegoille samaan puuhaan!) ja jos ehdin ja jaksan, päivitän ehkä Runoilijan lukemisto -kirjainstaani – joko viime aikoina luettuja kirjoja tai jonkin runon. Katsotaan nyt.

Eilen muuten laitoin hauskan ja helpon Kirjainspis-kirjoitustärpin tuonne Instagramiin, joten jos haluaisit kirjoitella tänään jotakin, mutta idea vielä puuttuu, käyhän tsekkaamassa.

Tein eilen tänne nettisivuilleni muutaman uuden osion, koska niitä oli kyselty. Nettisivuiltani löytyy nyt ajankohtainen Voimasana-leiri ja kirjoitusryhmät -sivu, josta voit tarkistaa mitä kursseja minulta on tulossa (ja juu, myös Voimasana-leiri pidetään taas elokuussa!), ja lisäksi muita töitäni käsittelevä Kulttuuri- ja viestintäala -sivu. Jos siis kiinnostaa, millaisia kiireitä minulla on pitänyt, kun en ole ehtinyt blogiakaan päivitellä, niin siellä voi tutustua. Aion myös perustaa nettisivuille oman Kirjoitusvinkit-sivun, josta löytyy sitten jatkossa näitä kirjoitustärppejä ja mahdollisesti muitakin asiaan liittyviä vinkkejä. Myös Julkaisut-sivulle päivittelin nyt hiukan noita pienempiä julkaisuja ja näyttelyitä.

Tästä tulikin mieleeni, että olen miettinyt viime päivinä sitä, kuinka vaikea on oikeasti rentoutua. Itselläni ainakin nämä viikonloppuvapaat tuntuvat kuluvan kaikenlaisten projektien parissa. Kadehdin usein ihmisiä, jotka tykkäävät tehdä käsillään ja vaikkapa remontoivat taloa vapaapäivinään (itse en osaa, mutta kädentaitokursseja saa todellakin suositella), tai tekevät pihatöitä, sisustavat, maalaavat tauluja (tai seiniä), ovat saaneet koronavuoden aikana valmiiksi useita villapaitoja (minulla on vielä ensimmäinenkin kesken), reippailevat ja retkeilevät, tai tekevät jotakin muuta konkreettista ja aktiivista. Se varmaankin rauhoittaa mieltä ja tuottaa iloa ja hyvinvointia. Omassa päässäni on vapaapäivinäkin sellainen ideamylly, että myös viikonloppuprojektini tapahtuvat tosi usein lähinnä tietokoneella. (Tiedän, olen nörtti.) Mielessäni on sellainen ikuisuuksiin ulottuva lista kaikista niistä työtä muistuttavista hommista, joista ei kuitenkaan makseta mitään (tai ehkä artisti maksaa), että melkeinpä sitten rentoutumisaikakin menee näihin projekteihin. En ole vielä keksinyt, että johtuuko se siitä, että minä vain rakastan töitäni, vai enkö vain osaa olla suorittamatta. Olen esim. kerännyt paljon rentoutusvinkkejä, mutta en kylläkään koskaan käytä niitä. Lukeminenkin välillä kärsii siitä, että aika menee ruutua tuijotellessa.

Koronavuosi on kyllä ollut meille kaikille rankka, ja varmasti aiheuttanut elämään jos jonkinlaista myllerrystä. Yritän koko ajan keksiä kulttuurijuttuja, jotka auttaisivat ihmisiä huolten keskellä ja toisivat erityisesti lapsille ja nuorille (mutta myös aikuisille) mukavaa tekemistä tänä aikana, kun kaikki paikat ovat kiinni. Tarvitsemme luovuutta ja taidetta elääksemme ja voidaksemme hyvin. Jos siis sinulla on ideoita siitä, millaisia yhteisöllisiä taideprojekteja voisi toteuttaa niin, ettei laitetakaan porukkaa samaan tilaan toimimaan, vinkatkaa. Pystyn järjestämään yhteisötaideprojekteja työssäni ja juuri nyt turvalliselle taidetekemiselle ja yhdessä ideoinnille olisi paljon käyttöä. Kaikki käy tanssista kuvataiteisiin ja käsitöistä kirjallisuuteen.

Minulla on muuten maaliskuussa virtuaalinen runokeikka netissä, jos kiinnostaa. Tiedottelen siitä lisää myöhemmin, kun on sovittu tarkemmin, mutta päivä on jo sovittu, ja se on lauantaina 27.3. klo 15 alkaen. Luvassa on käsitöitä ja runoutta – mikäs sen mukavampaa!

Se on muuten kuulkaas kohta kevät. Uskomatonta mutta totta. Aurinko paistaa vielä ja koirat haluavat pihalle, joten nytpä lähdenkin pikku happihyppelylle.

Tsemppiä ja mukavaa päivää!

Kategoria(t): Kirjoittaminen, Kirjoitusryhmät, Pohdiskelua, Yleinen | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Katoavaisuudesta

Ajattelen kaikkia niitä viime vuosisadan alkupuolen palvelusväkeen kuuluneita, jotka muuttivat maalta kaupunkiin, pestautuivat varakkaaseen perheeseen, mutta eivät itse voineet koskaan perustaa omaa.

”Varakkaammista lähtökohdista tulevilla oli Sarantola-Weissin mukaan myös perintönä saatua tavaraa, työväestöllä ei paljonkaan. Moni palvelusväkeen kuulunut ei edes voinut solmia avioliittoa.
– Kun taloudellista itsenäisyyttä ei päässyt muodostumaan, ei voitu ajatella perheen perustamista, hän sanoo.”

Suomalainen koti muuttui sadassa vuodessa paljon – Yksi muutos on erityisen suuri (FL 18.1.2020 / Silja Aitoaho)

Mitä heistä jäi tähän maailmaan? Heillä ei ollut tavaraa, he eivät perustaneet perhettä, ja kun he vanhenivat ja työ perheessä päättyi, heidän tilalleen tuli vain joku uusi tyttö tai poika, vasta maalta muuttanut. Aina tuli uusia, toiveikkaita. Syntyivätkö he ja katosivat sitten kokonaan? Vanhempien heille vauva-aikana (toivottavasti) suoman toiveikkaan katseen jälkeen kukaan ei ehkä koskaan enää katsonut heitä kuin jotakuta aivan erityistä.

Kuinka paljon tässä maailmassa on ollut ihmisiä, joista ei heidän mentyään jäänyt jälkeäkään – ei ketään joka muistaisi, muistelisi. Ei edes tavaraa jota joku joskus pitäisi kädessään ja miettisi, kenelle tämä on kuulunut, millainen hän mahtoi olla, mitä mahtoi tehdä. Ei kotia, ei välttämättä edes polkupyörää, päiväkirjaa tai suvussa kulkenutta muistoesinettä. He vain poistuivat ja hävisivät tästä maailmasta, sen muistista. Sen ajatteleminen tekee minut hyvin surulliseksi.

Olisivatko he halunneet, että joku muistaa heitä? Olisivatko he olleet ihan tyytyväisiä sen suhteen, että kun he täältä lähtevät, ei jää mitään, ei värettäkään tämän maailman pintaan? Kukaan ei enää puhu heistä, ei hyvää eikä pahaa.

Spiraali kansi - Minna Autio

Ja samalla tajuan, kuinka onnekas (ja etuoikeutettu) itse olen. Vaikka minulla ei ole lapsia, olen jättänyt jälkeni tähän maailmaan. En ehkä ikuista, mutta kuitenkin. Jätän jälkeeni ainakin yhden kirjan, ylös kirjoitettuja ajatuksia, blogikirjoituksia, ehkä tarinoita, aikamoisen määrän eri vaiheissa olevia runoja. Jätän ehkä päiväkirjoja, ellen hävitä niitä ajoissa. Valokuvia (ehkä vähän liikaakin). Ehkä on typerää ajatella, että millään näistäkään olisi mitään merkitystä; jäähän meistä kaikista nyt kaikenlaisia jälkiä (ellei jokin tulevaisuuden EMP kadota kaikkia digitaalisia jalanjälkiämme tästä maailmasta). Mutta ne ovat kuitenkin minun ajatuksiani. Minä olen sanonut jotakin tässä maailmassa, tälle maailmalle.

Jätän joitakin tekoja, jotka jatkavat elämäänsä minun jälkeeni. Joitakin tekoja, joista olen ylpeä, ja toisia, joista en. Joitakin hienoja asioita, joita olen rakentanut toisten ihmisten kanssa yhdessä ja joita muut ehkä jatkavat meidän jälkeemme, ja toisia, joista minä olen ylpeä tai nolo vain itsekseni. Asioita, joita jälkipolvet eivät pääse ihmettelemään, mutta myös toisia asioita, jotka ovat synnyttäneet tähän maailmaan jotakin merkityksellistä, vaikka kukaan ei ymmärtäisi minun osuuttani siinä enää myöhemmin. Ja ehkä meistä kaikista jää tällaisia perhosvaikutuksia, ja ehkä se on hyvä niin.

2016-01-21 Talvi (35)Jätän myös joitakin maallisia asioita; kaiketi talon (toivottavasti silloin jo maksetun) ja pikku tontin, ehkä jotakin muutakin. Käsittämättömän määrän tavaraa, anteeksi vain jo etukäteen perikunnalle. Kirjoja, kalusteita – ja myös roinaa, josta joku vielä miettii tuskastuneena, että miksi ihmeessä minä tämmöisenkin olen säästänyt. (Hyvä kysymys: mietin samaa usein itsekin.)

Mutta mitä merkitystä tällä kaikella sitten on? Mitä sen on väliä, mitä tähän maailmaan jää minun jälkeeni, jäljikseni? Tätä jään pohtimaan. Ei minulla ole ainakaan toistaiseksi mitään vastausta, ehkä mihinkään. Toivon vain, että mitä tahansa jääkin, se toivottavasti on tehnyt tästä maailmasta edes vähän paremman (eikä ainakaan huonompaa).

Sitähän me kaikki kai toivomme.

Kategoria(t): Pohdiskelua, Yleinen | Avainsanat: , , | Kommentoi

Isoäideille

Menneisyys riisutaan meistä yksi ihminen kerrallaan.
Sylit ja käsivarret kuoritaan ympäriltämme
ja siirretään pois
arkistoon, josta ei noudeta mitään
kauemmas kuin näet – ellet unissasi

jonain päivänä ketään ei enää ole
ja koko historiasi on kadonnut, pois pyyhitty

jäljellä olet enää sinä, joka muistat – tai et
joka riisutaan seuraavalta
kun menet itse
takaisin alkuun.

 


© Minna Autio
facebook.com/runominna

 

Menneisyys riisutaan meistä

Kategoria(t): Runous, Yleinen | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Kesäleirille kirjoittamaan!

TIEDOTE

Voimasana! Kirjoittajaleiri 13–17-vuotiaille

Nuorten kirjoittajaleiri jälleen Urjalassa 1.–3.8.2018

Kestosuosikiksi muodostunut Voimasana!-kirjoittajaleiri järjestetään taas elokuun alussa, ja mukaan ovat tervetulleita kaikki 13–17-vuotiaat kirjoittamisesta innostuneet nuoret. Leirillä kirjoitetaan runoja ja tarinoita, keksitään yhdessä juonia sekä vaelletaan mielikuvitusmaailmoissa. Missio: kirjoittamisen ilo!

Mukaan tarvitset kirjoitusvälineitä (kynä & vihko / tabletti / läppäri – kaikki käy), herkkuja inspiksen herättelyyn sekä ison repullisen innostusta. Leirillä pääset tutustumaan uusiin kavereihin, seikkailemaan Urjalankylän kauniissa kesämaisemissa sekä kirjoittamaan niin paljon kuin ikinä haluat.

Punakynät ja koulufiilis jätetään kotiin eikä kirjoituksia ole pakko näyttää kenellekään. Toisaalta, jos haluat, voit näyttää kirjoituksesi kavereille, jotka kirjoittavat itsekin. Win–win!

Leiri alkaa keskiviikkona 1.8. klo 12 ja päättyy perjantaina 3.8. klo 12. Majoitus on Urjalankylän Koulumaan tiloissa (ent. Urjalankylän koulu). Makuualusta ja makuupussi mukaan.

Kurssi on osa Pentinkulman päivät -tapahtumaviikkoa. 2013_08_01_1943b

Ilmoittautuminen ja lisätiedot Valkeakoski-opiston sivuillaIlmoittautumisaika jatkuu 26.6.2018 asti, mutta paikkoja on rajoitetusti.

Tervetuloa mukaan!

Kesäisin terkuin

leiriohjaaja Minna

 

Kategoria(t): Kirjoittaminen, Kirjoitusryhmät, Yleinen | Avainsanat: , , | Kommentoi

Ryhtymisestä

Nyt kun olen ryhtynyt kirjoittamaan blogiini tällaista epäkirjallista puolihuolimatonta fundeerailua niin jatkanpa samalla linjalla. Olen tullut siihen tulokseen, että parempi ryhtyä kirjoittamaan ilman suunnitelmaa kuin pitää kynnyksenä, että pitäisi olla mielessä jotakin ns. viisasta sanottavaa. (Olen myös tullut siihen tulokseen, että minulla aika harvoin on.)

Kun muutin tähän taloon, joitakin vuosia sitten, en kiinnittänyt paljon huomiota eteisen seinässä olevaan vanhaan suureen palapeiliin. Vuosien varrella se alkoi kuitenkin ärsyttää. Peilit olivat vähän vinksin vonksin, jolloin peilikuva pirstaloitui dadaistiseksi, mutta silti tätä seinää oli hankala peittää millään. Palapeilejä irrotelleet tietävät, kuinka vaikeaa niitä on saada ehjänä irti. Samalla pilalle voi mennä myös seinä. Arvelin hommaa siis suureksi ja ärsyttäväksi enkä ryhtynyt siihen.

Eilen sijoitin peilin eteen lipastoa ja harmittelin taas rumia peilejä. Tutkailin, että peilit on kyllä kiinnitetty jonkinlaiseen levyyn, mutta se näyttää olevan liimattu seinään. (Juu, itsekin vähän ihmettelin.)

Äkkiä päätin, että nyt minä kyllä otan tuon irti — tapahtuipa se miten hyvänsä!

tools-2145775_1920

Kuvan työkalut eivät liittyneet tapaukseen.

Yritin irrottaa yhtä kulmapeiliä kirjeveitsellä, ja hämmästyin, kun se lähtikin noin vain. Ihme, ettei se ollut pudonnut. Kulmapeilien takaa löytyivät ruuvit. Niiden irrotuksen jälkeen levy lähti sangen helposti kokonaisena irti — vaikka yhdessä kulmassa tosiaan oli hiukan liimaa.

Tämänkö takia olin jahkaillut ja ärsyyntynyt monta vuotta? Irti saamiseen tarvittiin kymmenen minuuttia, vanha tylsä kirjeveitsi sekä ruuvimeisseli.

Kerron tämän hölmön tapahtumasarjan siksi, että lähes kaikki edistys elämässäni on tapahtunut näin. Ensin kuvittelen asian lähes mahdottomaksi, enkä tee mitään. Sitten kyllästyn ja päätän nyt vain ryhtyä siihen, tuli mitä tuli. Jollen saavuta mitä haluan, opin ainakin jotakin. Yllättäen se onnistuukin. (Haasteita on tietenkin aina, mutta ei mitään mahdotonta.)

Näin ryhdyin aikanaan opiskelemaan. Hankin työpaikkoja. Kirjoitin kirjan. Löysin sille kustantajan. Ostin talon. Lähdin kunnallispolitiikkaan.

2015-10-17 Heijastus ikkunassa (3)crop-cRyhdyin vain hommiin, jotakuinkin vastoin parempaa tietoani. Lähdin jonkin idean perään. Asiat lutviutuivat.

Voin siis suositella tätä metodia. Mitä haluaisitkaan saavuttaa, ryhdy vain toimeen. Jos se on aluksi mahdotonta, se todennäköisesti muuttuu mahdolliseksi matkan varrella.

Älä kuitenkaan turhaan seuraa esimerkkiäni jahkailussa. Se on tarpeeton vaihe.

Minäkin aion parannella tuota aloittamista jatkossa. Ehkäpä seuraavaksi ryhdynkin opettelemaan talon remontoimista? Toimeen vain!

Kategoria(t): Yleinen | Avainsanat: , , | Kommentoi

Hajattelua

Pihalla on hiljainen kevättalven ja keskiviikon iltapäivä. Koirat lojuvat keittiön lattialla uupuneina; ne ovat olleet molemmat peräjälkeen vatsataudissa, ja tämä on tiennyt minulle katkonaisia yöunia jo monena yönä. Viime yönä nousin kolme kertaa viemään koiraa ulos. Pienten lasten vanhemmilla on varmaan usein tällainen samanlainen pöllähtänyt olo.

Viime päivinä on tullut uutta lunta, vaikka mieleni on jo vihreässä valossa. Eilen satoi vähän räntää ja sitten paljon vettä. Paksu lumikerros pihassa ei juurikaan ohentunut, mutta koirat hätkähtivät haukkuun aina, kun vettynyt lumilautta rojahti katolta maahan. Ulos mennessä kyttäilen ovikatoksesta roikkuvia lumimassoja epäluuloisesti, kuljen alta nopsaan.

2017 04 29_3011b_pieni

Viime vuonna satoi vielä vapuksi paksu lumikerros.

Ennusteiden mukaan pakkasetkin palaavat vähäksi aikaa, mutta toivon, että sen jälkeen maa todella sulaa. Sitä odotellessa tuijotan Areenasta puutarhaohjelmia.

Tänään kylvin vihanneskrassia (se tuoksuu minusta ihanalta) ja harkitsen pääsiäisruohon kylvöä. Höpsöä, mutta kivaa. Mullanvaihto huonekasveille on edessä lähipäivinä. Omenapuutkin pitää leikata pian. Yrttejä aion istuttaa ruukkuihin, kun vähän lämpenee. Kesäksi istutan pihaan lavapenkkiin salaattia ja muuta syötävää.

Odotan mielenkiinnolla, miltä takapiha näyttää lumien sulaessa. Ei varmaan kauhean kaunis näky; piha kaivettiin loppusyksystä auki remontin takia. Sen mukana hävisi myös valtava punaherukkapensaani ja raparperini.

2017 06 04_0081 raparperi

Raparperi kukoisti vielä viime kesänä.

Tosin kaivettu maa-aines tampattiin lopuksi takaisin pihaan, joten jos hyvin käy, raparperi saattaa kyllä vielä putkahtaa jostakin pihan nurkasta. Remonttimiehet eivät olleet edes huomanneet koko kasvia, enkä minäkään sitä muistanut remonttihässäkässä.

Onneksi sentään marjapensaat tuota yhtä lukuun ottamatta säästyivät mylläykseltä.

Kaikenlaista tekemätöntä leijailee pääni ympärillä, mutta juuri nyt nautin vain hiljaisuudesta, iltapäivän valosta. Toisinaan ei tarvita muuta.

 

 

Kategoria(t): Yleinen | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Vuosi kääntyy uuteen

Uudenvuodenaatto lienee suosittua aikaa käydä läpi edellistä vuotta, joten mietinpä vähän minäkin. Tänne blogiin ei ole vuoden aikana tullut kovin paljoa kirjoiteltua, mutta muualle kyllä senkin edestä.

Lueskellessani Facebookissa muiden listauksia vuodesta 2017 ajattelin ensin, että no, minähän olen vain elellyt tätä samaa vanhaa. Sitten kun mietin ja vähän selailin kalenteria, tajusin, että tänä vuonnahan on oikeastaan tapahtunut vaikka mitä.

Vuoden tulokas saapui jouluksi

Yksi viimeisimmistä ja ehkä suurimmista muutoksista on se, että juuri ennen joulua adoptoin löytöeläintarhalta toisen koiran. Olin halunnut koiralleni kaverin jo jonkin aikaa (taisin aloittaa etsimisen jo alkuvuodesta), mutta oikeanlaisen kaverin löytäminen osoittautui haasteelliseksi. En halunnut stressata ikääntynyttä koiraani, jolla on jo vaivoja, joten uuden tulokkaan piti olla sellainen, joka tulee toimeen sen kanssa heti.

Lopulta bongasin löytöeläintarhan sivuilta ilmoituksen uusista kodinetsijöistä ja menin koirani kanssa paikan päälle tutustumaan. Koira sai sitten tutustua muihin yksi kerrallaan ja siten tehdä valinnan. Kaveriksi löytyikin oikein kiva keskikokoinen tyttökoira, joka on luonteeltaan varsin rauhallinen ja leppoisa.

Yllättävintä on, että se näyttää ihan ensimmäisen koirani pienemmältä versiolta.

_MG_0885

Kirjoittajan vuosi

Työpuolella tapahtui paljonkin. Työskentelin jälleen osan vuotta paikallislehden toimituksessa, ja sen lisäksi ohjasin useita erilaisia kirjoitusryhmiä Pirkanmaalla ja Forssan seudulla.

Aloitin muutamia uusia projekteja, mm. luovan kirjoittamisen verkkokurssin sekä kuntouttavan kirjoittamisen ryhmän. Verkkokurssi tuli täyteen heti ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä, joten ensi syksynä saattaa tulla kaksikin kurssia.

Kesällä ohjasin jälleen Urjalassa Pentinkulman päivien nuorten Voimasana-kirjoittajaleirin, ja sekin taisi olla täyteen buukattu. On aika mahtavaa, että ympäri Suomen löytyy niin paljon innokkaita ja reippaita nuoria kirjoittajia!

Kävin muutaman kerran esiintymiskeikalla. Hain erilaisia apurahoja seuraavan runokirjan kirjoittamista varten, mutta valitettavasti tuloksetta. Kirjan käsikirjoitus ei siis ajanpuutteen vuoksi juurikaan edistynyt, mutta silti pari uuttakin kirjaideaa heräsi mielessäni.

Tein myös jonkin verran kustannustoimitusta, joten olen sentään päässyt edistämään muiden ihmisten kirjoitusprojekteja.

Yllättäviä kuvioita

Yksi näkyvimmistä muutoksista edellisvuoteen verrattuna oli varmaankin se, että minut pyydettiin keväällä paikallisten vihreiden Humppilan kunnallisvaaliehdokkaaksi — ja sitten minut vielä kaiken lisäksi valittiinkin!

Minusta tuli kunnanvaltuutettu yllättävän korkealla äänimäärällä, kun otetaan huomioon, kuinka uusi koko kunnassa vielä olen. Koska Humppilassa on nyt paljon vireillä, uusi valtuustomme kokoontuikin jo alkukaudellaan useita kertoja. On ollut mielenkiintoista lähteä mukaan paikallispolitiikkaan ja olla mukana päättämässä yhteisistä asioista.

Samoihin aikoihin tulin valituksi myös Lounais-Hämeen Vihreät ry:n hallitukseen. Kaikessa tässä olen päässyt tutustumaan moniin uusiin ja upeisiin ihmisiin, joita en olisi ehkä muissa yhteyksissä tavannutkaan.

Kukkien ja kirjainten lumoissa

Syksyllä aloitin myös upouuden harrastuksen ja hurahdin samantien kalligrafian hienouksiin. Olen siinä vielä aivan surkea, mutta hienojen kirjainten piirtämisen opettelu tuntuu tällä hetkellä tosi hauskalta.

Useita vuosia pelkkänä viherkasvina elänyt orkideani kasvatti pimeimpään talviaikaan yhtäkkiä uuden kukkavarren ja heräsi jouluksi kukkimaan. En tiedä, mitä tapahtui, mutta olen ilahtunut.

_MG_0914

Summa summarum

Vuonna 2017 minulla on siis ollut huikean paljon kaikenlaista aihetta iloon ja kiitollisuuteen, ja pidänkin vuotta oikein onnistuneena. Tietenkin elämä on tarjoillut myös kaikenlaista arkista harmia ja hankaluutta, mutta katson kyllä jääneeni tässä silti selvästi voitolle.

Toivottavasti vuosi 2018 on yhtä täynnä mielenkiintoisia uusia projekteja, ja ennen kaikkea toivon saavani jostakin aikaa ja/tai ekstraenergiaa omienkin käsikirjoitusteni edistämiseen.

Teille toivon ensi vuodeksi kaikkea sitä, mistä haaveilette, ja paljon iloa sen lisäksi. Onnellista uutta vuotta!

Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi