Pimeä puoli

Aamuyöt ja varhaisaamut ovat tulleet viime aikoina tutummiksi kuin milloinkaan ennen. Olen aina valvonut myöhään, mutta joitakin kuukausia sitten otin vastaan työn, joka on pelkkää yövuoroa. Sen myötä koko vuorokausirytmini on kääntynyt aika pimeäksi. Voisi sanoa, että muiden aamu on minulle iltaa. Kun ilta hämärtää, minä nousen — kuin mikäkin nosferatu.

Ei puhuta nyt siitä, kuinka hankalaksi arkielämän tekee se, että nukkumisaikani sijoittuu aika lailla täsmälleen virka-aikaan. Ei se ole kiinnostavaa. Voitte varmasti myös kuvitella, mitä se tekee sosiaaliselle elämälle. Niinpä niin. Olen kyllä muutenkin jossain määrin erakkoluonne, vaikka toiminkin työssäni koko ajan ihmisten kanssa ja pidän siitä.

Vapaayöt tuntuvat silmänräpäyksiltä. Kesäyön hiljaisuus, hapuileva valo omenapuiden oksilla. Nautin kasteen ja öisen sateen tuoksusta. Saan kävellä autioilla kaduilla koirani kanssa. Niityillä aaltoilee usva kuin maan alta salaa kohoava järvi. Sen harmaa helma nousee niityltä tyhjän kadun poikki. Jos sitä lähestyy, se vetäytyy pois.

LeppäkerttuAamuyöllä juuri ennen auringonnousua linnut tulevat hulluiksi ja aloittavat sellaisen joukkosirkutuksen, että on ihme, ettei koko kylä herää siihen. Keväisin ojista kantautuu kurnutus ja helteellä joutomailta heinäsirkkojen siritys. Ketunpoikaset juoksentelevat pihateillä ja pientareilla, huutelevat koiralleni. Siilit kipittävät jalkakäytävillä ja tuhisevat pihassani.

Lehdenjakaja risteilee pitkin pikkukatuja. Silloin tällöin jokin auto. Niiden kesken, jotka liikkuvat yössä (selvin päin), vallitsee usein tietynlainen solidaarisuus. Annetaan tilaa. Nyökätään. Ei puhuta.

Kun olen töissä, en tiedä mitään tästä. Työ-yö on pitkä ja keinovaloinen, mutta aamu koittaa sielläkin. Kun lähden kotiin, aamu on jo pitkällä. Ajan työmatkaliikenteessä vastavirtaan. Kuuntelen autossa aamuradiota. Juontajien äänekäs pirteys on etäistä, kuin toisesta maailmasta.

Vien koiran lenkille, usva on jo kadonnut ja kaste haihtumassa. Luuni ovat lyijyä ja jokaista lihasta särkee. Olen särkyvää. Tämä ei ole sitä, mihin opiskelin. Mutta tälläkin elää. Juuri nyt se riittää; sen on pakko.

Puiden pimeä

Pidän nukkumisesta valossa, mutta vihaan heräämistä pimeydessä. Talvi on yhtä pitkää pimeää päivästä, viikosta toiseen. Kesällä on helpompaa, kun illallakin on valoisaa.

Pitkät yövuorot lyhentävät päiviä. Vuorokaudet karkaavat käsistä ilman, että niistä saa mitään otetta. Vapaayötkin. Yötyö on jollakin tapaa niin raskasta, että vapaallakin väsymys seuraa monta päivää ympäri vuorokauden. Vaikka vapaata on hieman enemmän, se kuluu toipuessa. Vaikka olisi aikaa tehdä asioita, voimia ei ole.

Omituista elämää yhtä kaikki. Vaikka se tavallaan onkin kiintoisaa, en silti voi suositella. Terveisiä vain täältä pimeältä puolelta. Toivottavasti jonakin päivänä voin sanoa tämänkin matkan jääneen turistireissuksi.

Tietoja Wilhelmiina

Etsin hiljaisuutta. Yritän viilailla liian teräviä kulmia pois sanoistani. Olen kesken.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s