Ammattikirjoittajan tunnustukset

Työkseen kirjoittamisessa on pulmana, että ei enää tule juurikaan kirjoitettua ”omia juttuja”.

Tavallaanhan kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista. Pysyy paremmin vireessä ja ajattelee, sanotaanko nyt vaikka kirjallisemmin. Toisaalta työkirjoittamisen jälkeen ei enää oikein riitä puhtia esimerkiksi blogijuttujen, saati runojen kirjoittamiseen. Kaikki ajatusenergia on jo kulutettu. Sitä haluaa vain painua koiran kanssa pihalle tai juoda litrakaupalla teetä elokuvan äärellä, neule kädessä. Ajattelematta mitään.

Ei pidä käsittää väärin; runojen kirjoittaminen on syvin rakkauteni. Mutta kuten kuka tahansa rakastanut tietää, rakkauden laiminlyöminen on yllättävän helppoa.

Tässäkin hommassa sinnikkäänä vieraana on syyllisyys; tunne, että pitäisi jaksaa, pitäisi olla obsessiivisesti kiinnostunut, pitäisi vain kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa yöt läpeensä, niin kuin Oikeat Kirjailijat. Pitäisi uhrata kaikki taiteen alttarille: työpaikat, talot, kaikki.

Mutta minä nyt satun pitämään työstäni, ja erityisesti talostani. Eikä taloa voi valitettavasti maksaa runoudella. (Jos joku sattuisi keksimään, kuinka runojen kirjoittamisella maksetaan asuntolaina, tieto olisi tervetullut!)

Ei pidä käsittää väärin; runojen kirjoittaminen on syvin rakkauteni. Mutta kuten kuka tahansa rakastanut tietää, rakkauden laiminlyöminen on yllättävän helppoa. Koska arki. Koska stressi. Koska kaikki ärsyttävät, huomiosyöpöt pikkujutut. Koska raha. Koska velvollisuudet. Koska syyllisyys. Koska ainainen väsymys.

Tähän joku lausuu painavan sanan: tekosyy. Tai: selityksiä. Voi olla. Tiedän vain, että kaipaan runojen kirjoittamista, koko sitä maailmaa. Nyt runous tuntuu etäiseltä kuin rakastettu, joka asuu hiukan liian kaukana. Tapaamiset ovat aina ihania, mutta niiden välit ovat pitkiä ikäviä. Liian pitkiä.

_MG_6000

Välillä käy kuten pari päivää sitten: eksyin puolivahingossa runotekstikansiooni ja aloin lukea. (Koska kirjoitetun tekstin lukematta jättäminen on mahdotonta – mistä syystä kodissani ei tulla näkemään tarkoituksettomia sisustustekstejä eikä vaatteissani tekstiprinttejä.)

Huomasin, että vaikka olen pitänyt itseäni aika satunnaisena kirjoittajana, luonnoksia on kertynyt vähintäänkin yhteen kokoelmaan, ehkä jopa useampaan. Tajusin, että haluaisin kovasti uppoutua runojen maailmaan ja saattaa nämä luonnokset valmiiksi teksteiksi, valmiiksi sarjoiksi ja kokoelmiksi. Ikävöin runoa kuin elävää, hengittävää olentoa. Runottomuus tuntuu jatkuvalta, loskaiselta talvihämärältä.

Lottokupongit ja apurahahakemukset ovat vetämässä, mutten pidättele hengitystäni. Jotenkin pitäisi kuitenkin saada tämä homma toimimaan. Vinkit ovat siis tervetulleita. Miten te pystytte kirjoittamaan kaiken arjen pyörityksessä? Onnistuuko se ylipäänsä, jos taloudessa ei ole toista aikuista vähentämässä työmäärää? Miten te pidätte runouden – tai proosan – lähellä, kun kaikki muukin tässä maailmassa vaatii huomiotanne?

Tietoja Wilhelmiina

Etsin hiljaisuutta. Yritän viilailla liian teräviä kulmia pois sanoistani. Olen kesken.
Kategoria(t): Kirjoittaminen, Runous, Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Ammattikirjoittajan tunnustukset

  1. Tuttuja ajatuksia. Olen markkinointiviestinnän ammattikirjoittaja. Helmihuvilan blogi on minulle irrottelukanava, paikka jossa saan kirjoittaa itsenäni, ilman toimeksiantojen rajauksia. Kuten kirjoitit yllä, kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista. Se on toinen syy kirjoittaa omaa tekstiä. Mutta en pakota itseäni, sillä työni asettaa jo riittävästi deadlineja. Kirjoitan silloin kun mieli tekee.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s