Pihalla on hiljainen kevättalven ja keskiviikon iltapäivä. Koirat lojuvat keittiön lattialla uupuneina; ne ovat olleet molemmat peräjälkeen vatsataudissa, ja tämä on tiennyt minulle katkonaisia yöunia jo monena yönä. Viime yönä nousin kolme kertaa viemään koiraa ulos. Pienten lasten vanhemmilla on varmaan usein tällainen samanlainen pöllähtänyt olo.
Viime päivinä on tullut uutta lunta, vaikka mieleni on jo vihreässä valossa. Eilen satoi vähän räntää ja sitten paljon vettä. Paksu lumikerros pihassa ei juurikaan ohentunut, mutta koirat hätkähtivät haukkuun aina, kun vettynyt lumilautta rojahti katolta maahan. Ulos mennessä kyttäilen ovikatoksesta roikkuvia lumimassoja epäluuloisesti, kuljen alta nopsaan.

Viime vuonna satoi vielä vapuksi paksu lumikerros.
Ennusteiden mukaan pakkasetkin palaavat vähäksi aikaa, mutta toivon, että sen jälkeen maa todella sulaa. Sitä odotellessa tuijotan Areenasta puutarhaohjelmia.
Tänään kylvin vihanneskrassia (se tuoksuu minusta ihanalta) ja harkitsen pääsiäisruohon kylvöä. Höpsöä, mutta kivaa. Mullanvaihto huonekasveille on edessä lähipäivinä. Omenapuutkin pitää leikata pian. Yrttejä aion istuttaa ruukkuihin, kun vähän lämpenee. Kesäksi istutan pihaan lavapenkkiin salaattia ja muuta syötävää.
Odotan mielenkiinnolla, miltä takapiha näyttää lumien sulaessa. Ei varmaan kauhean kaunis näky; piha kaivettiin loppusyksystä auki remontin takia. Sen mukana hävisi myös valtava punaherukkapensaani ja raparperini.

Raparperi kukoisti vielä viime kesänä.
Tosin kaivettu maa-aines tampattiin lopuksi takaisin pihaan, joten jos hyvin käy, raparperi saattaa kyllä vielä putkahtaa jostakin pihan nurkasta. Remonttimiehet eivät olleet edes huomanneet koko kasvia, enkä minäkään sitä muistanut remonttihässäkässä.
Onneksi sentään marjapensaat tuota yhtä lukuun ottamatta säästyivät mylläykseltä.
Kaikenlaista tekemätöntä leijailee pääni ympärillä, mutta juuri nyt nautin vain hiljaisuudesta, iltapäivän valosta. Toisinaan ei tarvita muuta.
Toivottavasti koiriesi vatsatauti paranee pian! Minulla on sinun laillasi jo ajatukset keväässä. Osa huonekukkien mullista on jo vaihdettu. Hajattelu on ajattelun jaloin ja vapauttavin muoto. Hyvää kevään alkua sinulle! Helmihuvilan Ullan
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, toivotaan näin. 🙂 Kyllä se kevät sieltä tulee, keikkuen niin kuin aina. Olet päässyt tosi hyvään alkuun kevätjutuissa. Jatketaan siis hajattelua ja valoisaa kevään alkua sinullekin!
TykkääLiked by 1 henkilö