Nyt kun olen ryhtynyt kirjoittamaan blogiini tällaista epäkirjallista puolihuolimatonta fundeerailua niin jatkanpa samalla linjalla. Olen tullut siihen tulokseen, että parempi ryhtyä kirjoittamaan ilman suunnitelmaa kuin pitää kynnyksenä, että pitäisi olla mielessä jotakin ns. viisasta sanottavaa. (Olen myös tullut siihen tulokseen, että minulla aika harvoin on.)
Kun muutin tähän taloon, joitakin vuosia sitten, en kiinnittänyt paljon huomiota eteisen seinässä olevaan vanhaan suureen palapeiliin. Vuosien varrella se alkoi kuitenkin ärsyttää. Peilit olivat vähän vinksin vonksin, jolloin peilikuva pirstaloitui dadaistiseksi, mutta silti tätä seinää oli hankala peittää millään. Palapeilejä irrotelleet tietävät, kuinka vaikeaa niitä on saada ehjänä irti. Samalla pilalle voi mennä myös seinä. Arvelin hommaa siis suureksi ja ärsyttäväksi enkä ryhtynyt siihen.
Eilen sijoitin peilin eteen lipastoa ja harmittelin taas rumia peilejä. Tutkailin, että peilit on kyllä kiinnitetty jonkinlaiseen levyyn, mutta se näyttää olevan liimattu seinään. (Juu, itsekin vähän ihmettelin.)
Äkkiä päätin, että nyt minä kyllä otan tuon irti — tapahtuipa se miten hyvänsä!
Kuvan työkalut eivät liittyneet tapaukseen.
Yritin irrottaa yhtä kulmapeiliä kirjeveitsellä, ja hämmästyin, kun se lähtikin noin vain. Ihme, ettei se ollut pudonnut. Kulmapeilien takaa löytyivät ruuvit. Niiden irrotuksen jälkeen levy lähti sangen helposti kokonaisena irti — vaikka yhdessä kulmassa tosiaan oli hiukan liimaa.
Tämänkö takia olin jahkaillut ja ärsyyntynyt monta vuotta? Irti saamiseen tarvittiin kymmenen minuuttia, vanha tylsä kirjeveitsi sekä ruuvimeisseli.
Kerron tämän hölmön tapahtumasarjan siksi, että lähes kaikki edistys elämässäni on tapahtunut näin. Ensin kuvittelen asian lähes mahdottomaksi, enkä tee mitään. Sitten kyllästyn ja päätän nyt vain ryhtyä siihen, tuli mitä tuli. Jollen saavuta mitä haluan, opin ainakin jotakin. Yllättäen se onnistuukin. (Haasteita on tietenkin aina, mutta ei mitään mahdotonta.)
Näin ryhdyin aikanaan opiskelemaan. Hankin työpaikkoja. Kirjoitin kirjan. Löysin sille kustantajan. Ostin talon. Lähdin kunnallispolitiikkaan.
Ryhdyin vain hommiin, jotakuinkin vastoin parempaa tietoani. Lähdin jonkin idean perään. Asiat lutviutuivat.
Voin siis suositella tätä metodia. Mitä haluaisitkaan saavuttaa, ryhdy vain toimeen. Jos se on aluksi mahdotonta, se todennäköisesti muuttuu mahdolliseksi matkan varrella.
Älä kuitenkaan turhaan seuraa esimerkkiäni jahkailussa. Se on tarpeeton vaihe.
Minäkin aion parannella tuota aloittamista jatkossa. Ehkäpä seuraavaksi ryhdynkin opettelemaan talon remontoimista? Toimeen vain!
Wilhelmiinan talo 