Avainsana-arkisto: arki
Katoavaisuudesta
Ajattelen kaikkia niitä viime vuosisadan alkupuolen palvelusväkeen kuuluneita, jotka muuttivat maalta kaupunkiin, pestautuivat varakkaaseen perheeseen, mutta eivät itse voineet koskaan perustaa omaa. ”Varakkaammista lähtökohdista tulevilla oli Sarantola-Weissin mukaan myös perintönä saatua tavaraa, työväestöllä ei paljonkaan. Moni palvelusväkeen kuulunut ei edes … Lue loppuun
Ryhtymisestä
Nyt kun olen ryhtynyt kirjoittamaan blogiini tällaista epäkirjallista puolihuolimatonta fundeerailua niin jatkanpa samalla linjalla. Olen tullut siihen tulokseen, että parempi ryhtyä kirjoittamaan ilman suunnitelmaa kuin pitää kynnyksenä, että pitäisi olla mielessä jotakin ns. viisasta sanottavaa. (Olen myös tullut siihen tulokseen, … Lue loppuun
Hajattelua
Pihalla on hiljainen kevättalven ja keskiviikon iltapäivä. Koirat lojuvat keittiön lattialla uupuneina; ne ovat olleet molemmat peräjälkeen vatsataudissa, ja tämä on tiennyt minulle katkonaisia yöunia jo monena yönä. Viime yönä nousin kolme kertaa viemään koiraa ulos. Pienten lasten vanhemmilla on … Lue loppuun
Ammattikirjoittajan tunnustukset
Työkseen kirjoittamisessa on pulmana, että ei enää tule juurikaan kirjoitettua ”omia juttuja”. Lue loppuun