Se kysyy sinua tanssiin, sano silti kyllä

Hassua, miten asiat muuttuvat suurin harppauksin silloin tällöin. Kun kirjoitin viime postausta, en tiennyt, että pääsy takaisin päivätyöhön koittaisi jo parin kuukauden päästä.

En arvannut sitäkään, että alle puolentoista kuukauden kuluttua olisin ostanut talon. Vanhan talon maalta, kaurapellon laidalta. Paikkakunnalta, jossa en ole koskaan aikaisemmin edes käynyt, ja josta en tuntenut ennestään ketään.

Kotimaisemat 017a

 

Enkä todellakaan olisi osannut kuvitella, että alle kahden viikon sisällä siitä hetkestä saisin viestin, jossa ikuisuusprojektilleni, vuosia kirjoittamalleni runokäsikirjoitukselle sanottaisiin viimein kyllä.

Nyt, kun ajattelen heinäkuuta 2015, tuntuu kuin viime vuoden sijasta kyseessä olisikin eri elämä, eri ihminen. Taas.

2015-11-12 Omenapuu & sumu (3)aOlen siis muuttanut, yhden maalaiskunnan taajamasta toisen maalaiskunnan… no, maalle. Ja ehkä ensimmäistä kertaa tunnen olevani kotona. Tiesin sen jo ensi visiitillä. Astuin sisään, näin syyspellot talon ympärillä. Tässä se on. Järkevä päätöksenteko ei missään vaiheessa saanut suunvuoroa. Kortit oli jaettu, päätökset tehty. Loppu oli päättelyä.

Talo on aika vanha, sieltä täältä vähän rempallaan. Osat ratkaisuista ovat aika hassuja, hiukan erikoisia. Minulle tehty.

Käsikirjoitusta on toimitettu: editoitu, raakattu, järjestetty, poistettu osia ja lisätty uusia tilalle. Lähetetty lopputulos taittajalle. On neuvoteltu, hämmästelty, panikoitu. Saatu kansikuvaksi suuresti ihailemani valokuvataiteilijan teos. On ihasteltu kansikuvan täydellisyyttä – ja kauhisteltu, kuinka suurelta ja oudolta oma nimi näyttää kirjan kannessa. Panikoitu.

On unohdettu jotain. Myöhäistä; kirja on jo menossa painoon. Panikoitu. Tehty rauha asian kanssa, toistaiseksi.

On sovittu kirjan julkistamispäivä. (21.1.2016, sivumennen sanoen.) On tehty Facebook-tapahtuma julkistamistilaisuudelle – ja saatu oitis iso määrä ilmoittautumisia. Ja viestejä, ihania sydämellisiä viestejä! Sellaisiltakin ihmisiltä, joiden en olisi arvannut muistavan nimeänikään enää.

Olen saanut viestin ihmiseltä toiselta puolen Suomea. Saako kirjaa postitse? Totta kai saa! Minulle on kerrottu, että olen vaikuttanut suuresti eräiden ihmisten kirjoittamiseen, kauan sitten. En aavistanut sitä lainkaan.

Ilo on liian laimea ilmaisu, minulla ei ole tälle kaikelle sanaa nyt.

image

Ja niin. Olen tässä. Olen nyt. Minulla ei ole karttaa eikä punaista pistettä, mutta tiedän, missä olen. Luulisin.

Mitä on tulossa, en tiedä. Olen hyvin utelias.

Tietoja Wilhelmiina

Etsin hiljaisuutta. Yritän viilailla liian teräviä kulmia pois sanoistani. Olen kesken.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s